tiistai 15. marraskuuta 2016

1570- lukua

Muutama vuosi sitten, vuonna 1570 syttyi Venäjän ja Ruotsin välille pitkä viha, joka on kestänyt jo vuosia. Mieheni, Juhanan, veli Eerik koettiin tällöin uhaksi valtakunnalle, sillä venäläisten joukot olisivat voineet käyttää häntä apunaan Ruotsin valloitamiseksi.  Mieheni päätti siirtää Eerikin turkuun vankeuteen perheensä kanssa. . Vankeudessa Kaarina, Eerikin talonpoikaisvaimo, sai viimeisne lapsensa. Juhana päätti vielä hajottaa perheen viimeisen kerran ja siirsi Eerikin eri vankilaan vaimostaan. Lopulta Juhana päätyi tuomitsemaan veljensä kuolemaan, vaikka koetinkin asiaa hieman vastustella. 

Olivathan he kuitenkin veljeksiä.

Vuonna 1572 Aloin pohtimaan ajatusta ruotsin vastauskonpuhdistuksesta. Olenhan itse kuitenkin katolilainen, kun muu maamme on luterilainen, Juhana isän Kustaa Vaasan ansiosta. Vaikka minulla olikin uskoni vuoksi minulle rakannettu kirkko ja henkilökunta, tahdoin viedä asiaa pidemmälle. Maan kuningattarena olin sen ansainnut. 

Valtaan noustuani yritin myös saada rakasta puolisoani kääntymään, sinä onnistumatta. Puolassa kun usko on tärkeää, ja olisin halunnut saada perhettämme yhtenäisemmäksi sen kautta.Otin yhteyttä kardinaali Stanislaus Hosiukseen, joka lupasi tukea minua aikeissani. Hosius lupasi välittää viestini paaville. Syksyllä 1572 hain erioikeutta ehtoolliseen. 

Paavi päätti kuitenkin vuonna 1574, etten saanut erioikeutta ehtoolliseen, joten päätin etten ota ehtoollista vastaan ollenkaan.Myös surullisia asioitat tapahtui 1570-luvun alussa.Veljeni, Puolan kuningas Sigismund II Augustus kuoli vuonna 1572. Veljen ei koskaan saanut perillisiä, joten olisin ollut kruununperimisjärjestyksessä seuraavana. Oma valtakuntani kuitenkin tarvitsi minua joten päätin, että siirrän kruunun suoraan pojalleni, Sigismundille.

Olen erittäin iloinen, että Suomessa on nykyään uskonnonvapaus. Mielestäni uskonnonvapaudesta on paljon iloa, koska silloin jokainen saa uskoa tai vaikka jättää uskomatta. Tällaista vapautta kannattaakin vaalia



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti